Vasten omia arvojaan

Vasten omia arvojaan 

Tilanne jossa on ajauduttu sellaiseen ahdinkoon että ainoa mahdollinen tapa selviytyä olisi syödä toista, ja vieläpä sellaista hahmoa joka on juuri sinulle kaikkein tärkein. Vaikka sitten tämä käskisi tai toivoisi näin tapahtuvan. Tämä kyseinen tilanne löytyy Hopeanuoli mangasta, ja sitä lukiessani aloin miettimään tuntemuksia ja sitoutumista. Kyseisessä esimerkissä koiran omistaja yrittää pakottaa koiransa syömään omaa lihaansa jotta koira voisi toipua ja hakea apua. Ymmärrän asian loogisuuden omistajan kannalta mutta entä koiran?

Hän joka on jumalasi, sellainen joka on sinulle kaikkein tärkein yrittää syöttää sinulle palasta itsestään. Hän jonka kosketuksen tunnet, ja joka eri äänen painoin ja sanoin johdattaa ja palkitsee. Hän jonka pelkkä läsnäolo on sinulle kaikki kaikessa... Ja häntä sinun pitäisi syödä. Kuinka vasten mieleiseltä ja kuvottavalta se voikaan tuntua. Kun kaikki pyhistä pyhimmän palanen väkisin tungetaan suuhusi komennon kera. Silloin ei lämmin veri saa makuhermojasi haltioihinsa kun voit vielä maistaa hien hajun. Omistajasi rasvat ja karvat suussasi. Juuri silloin se mikä normaalisti olisi herkullista ruokaa on jotain aivan muuta. Järkesi kieltää sen todellisuuden ymmärtämisen ja elät silloin siinä kuvottavassa hetkessä. Suussasi, ehkä jo vatsassasi jotain sellaista jonka haluat sieltä pois. Alitajuisesti tuntuu siltä kuin elimistösi toimisi nurin päin. Alat kakoa ja oksentaa. Elimistösi puolustautuu jotain sinne kuulumatonta vastaan, ja yrittää saada sen pois. Se tuntuu kivuliaalta ja tuskalliselta kun kouristelet oksentaaksesi. Jotain niin vastenmielistä ja loukkaavaa. Vaikka se sitten olisikin omistajasi tahto... Niin tottelisitko?

Mikä on oikein ja kuinka tulisi toimia... Onko toisen ja lähimmäisen syöminen väärin? Vai onko se kohtalonne kuolla nälkään ja viluun kun olisi mahdollisuus pelastua. Mikä on elämän ja sitoumuksen välinen arvojen ero?

Tässä ei mielestäni ole yhtä ja oikeaa totuutta. On tilanteita joissa ei ole parempaa vaihtoehtoa kuin kärsiä kipua omista valinnoistaan ja siitä mikä tuntuu tärkeältä. Joku arvostaa elämää keinolla millä hyvänsä, toiselle juuri sinä voit olla pyhääkin pyhempi. Se mitä voidaan on osata elää valintojensa kanssa. Ja hyväksyä toisten näkemykset ja valinnat. kuitenkin se  mitä tunnet on osa sinua, eikä sitä tule väheksyä. Sille on syynsä ja arvonsa, mitkä ovat sinun syysi ja arvosi? Ja se mikä koskettaa sinua henkisesti on sysäys kohti ymmärrystä siihen mikä on oikeasti tärkeää juuri sinulle.

Tarpeen tulkintaa lautapelissä

Vanha äidinkielen kirjoitelma joka kuitenkin herättää ajatuksia nyky yhteiskunnasta. 

Viimeksi muokattu 8.12.2005 

Tarpeen tulkintaa lautapelissä

Kun tutkin Tarmo Koiviston Mämmilä-kuvia, 1976-1988, joita aineisto materiaali sisältää. Havaitsen niissä vastakkain asetteluja uuden ja vanhan välillä. Valitettavan hyvin kuvista selviää kuinka vanha väistyy uusien linjauksien tieltä. Eräässäkin kuvassa on vierekkäisillä tonteilla vanha omakotitalo ja moderni iso kerrostalo joka tarvitsemaltaan pinta-alalta on yhtä suuri edellä mainitun kanssa mutta asukas luvultaan moninkertainen. Tähänkö ollaan tultu, että pyritään saamaan mahdollisimman suuri hyöty tontin neliöistä? Vai onko kyse siitä, kuten itse asiaa tulkitsisin, että pyritään saamaan ihmiset asumaan keskuksissa paremman palvelun ulottuville. Tämänkaltaista palvelua, jota halutaan tarjota olisi tietenkin vesi ja sähkö. On myös muita mahdollisuuksia, kuten se, että pyritään keskittämään potentiaalinen työvoima keskuksiin lähelle toimipisteitä ja hyvien yhteyksien päähän tehtaista ja tuotantolaitoksista. Siitä hyötyvät molemmat osapuolet tai niin ainakin voidaan ajatella. Mutta entä ihmisten tavanomainen kaipuu maaseudun rauhaan. Se häiriintyy sillä ne keskiluokan ihmiset jotka näissä kerrostaloissa asuvat ovat joutuneet sopeutumaan tiiviiseen yhteisöön rakennuksessa jossa äänieristyksessä on usein parantamisen varaa. Ja jonka sisäpiha on usein maalaisen mielestä käsittämättömän pieni. Voivathan ihmiset tietenkin mennä ulkoilemaan kaupungille, mutta on se elämä sielläkin oma elegantti yhteisönsä ja täydellisestä rauhasta on turha edes uneksia. Tällöin siis ihmisen elinympäristöksi jäävät talon seinien sisäpuolet. Talo onkin siis ihmiselle tavallaan pyhä paikka jossa hän saa olla rauhassa. Siksi ihminen varmasti sisustaakin talon mieleisekseen, ikävä kyllä sisustus on toteutettava talon kehyksien mukaan jotta ristiriitoja ei syntyisi. Ja kun alamme tutkimaan talon suunnittelua, ymmärrämme varmasti sen että sekin pohjautuu suunnittelijan ennakkokäsityksiin talon tulevista asukkaista, herää siis mieleen kysymys millaisia me olemme?

Ajatellaan että lähdemme tutkimaan taloja joita tunnemme ja sovelletaan hieman. Näen modernin betonibunkkerin joka on koottu elementtilaatoista kasaamalla. Se voi näyttää käytännössä ihan miltä tahansa sillä niin muokattavaa ainetta betoni ja teräs yhdessä ovat. Jos olisin arkkitehti tai asunnon ostaja niin haluaisin varmasti ulkonäöltä paljon. Ja aina tuloksen  olisi oltava hieman parempi kuin kilpailijan. Siispä tämä rakennus näyttää hyvin koristellulta monikerroksiselta - ja korkealta meritähdeltä. Sen seinät koostuvat pääosin lasista joka on niin eleganttia ja tärkeää. Kuten myös valo ja valoisuus. Valo puolestaan on tärkeä elementti koska se tuo värejä esiin ja kirkkautta arjen harmaaseen arkeen. Lattian pitää ehdottomasti olla kiiltävää tummaa marmoria jotta se sopisi kokonaisuuteen. Mutta nämä ovat vain esimerkkejä ja ajatuksia mitä minä arkkitehtinä tai talon ostajana haluaisin. Ja toisekseen kuten mallitekstin tarkastelu kertoo niin myöskään minä en ajatellut järkevästi arkkitehtinä. Vaan suunnittelu perustui omiin käsityksiin minuudesta jotka taas perustuivat edelleen ympäristön vaikutuksiin. Ajattelen nyt muuttavani tuonne meritähteen. rakennus on hieno ja lattiakin on upea mutta kylmä ja tuo  valo ei suinkaan lämmitä asuntoa vaan heijastuu ympäriinsä vaaleista pinnoista. Toisekseen asunto on varmasti täynnä hienostelu elementtejä kuten baaripöytä ja marmori, josta on itse asiassa enemmän haittaa kuin hyötyä arjen muurahaiselle. Mutta koska taitava arkkitehti suunnitteli sen niin en välitä näistä pienistä asioista sillä luotan arkkitehtiini, joka on suunnitellut kuviteltuja tarpeitani vastaavan talon. Olen tyytyväinen ymmärtämättä että omat vaateeni eivät toteudu.

Ja mikä pahinta jotta pystyisin peittämään kärsimyksen pyrin sisustamaan talon mieleisekseni jotta tuntisin oloani edes vähän kodikkaaksi. Sisustamalla teen siis oloni onnelliseksi suojautumalla samalla onnellisuusmuurin taakse pois ja kauas niin lähellä olevasta käytännön elämästä jossa olen vain isojen kihojen ja median pelinappula. Pelissä jossa mielikuvia luomalla tehdään kansalle onnellisuus käsite, jonka tyydyttääkseen he tekevät käsittämättömiä ratkaisuja elämässä, hankkien tavaraa jota eivät todellisuudessa tarvitse. Ja joidenka elämää ohjataan arvoilla ja käsitteillä luomalla heille tavoite/ -päämäärä normaalius. Rakennettu ympäristö siis suunnitellaan siten että me automaattisesti toimimalla normaaliuksen mukaan toteutamme suunnittelijoiden päämäärää. 

Elämän ihme

Kirjoitelma joka oli alunperin tarkoitus olla tarinan alustus jossa hahmo syntyy ja kokee elämän ilot ja surut ja kuolee. Ennen kaikkea uudesta perspectiivista. Tästä kuitenkin tuli aavistuksen syvällisempi kuin olin ajatellut.

Elämän ihme

Elämä on ihme, ja sen synty, on jotain sellaista joka ylittää ymmärryksen rajat. Sitä voisi verrata öiseen tähtitaivaaseen. Kun vuorokauden vaihtuessa katsoo tumman sävyiselle taivaalle, voi siellä erottaa kirkkaita pisteitä; tähtiä. Kaiken kokoisia ja sävyisiä, yksilöistä ryhmiin, loputtomia määriä. Kun taivasta seuraa monena yönä havaitsee että sijainnit vaihtuvat. Se mikä loisti ennen horisontissa saattaakin nyt kimmeltää lähempänä taivaan kantta. Ne siis liikkuvat, ja vieläpä eri suuntiin. Aivan kuin ei olisi järjestystä lainkaan.

Mutta on siellä järjestys. Taivaan kappaleet liikkuvat vuorovaikutuksessa toinen toisiinsa. Erikokoiset kappaleet kiertävät kehiä toinen toistensa ympärillä ja silti ne kaikki, jopa vaeltelevat yksilöt muodostavat kokonaisuuksia jotka kertautuessaan saavat aikaan jotakin uutta ja ihmeellistä.

Ja silti, siinä missä uutta syntyy, niin myös vanhaa tuhoutuu. Tähdetkään eivät ole ikuisia. Jos vaikka ne olisivatkin osa jotakin niin silti nekin koostuvat jostakin. Ja ennen pitkää järjestys päättyy, sillä kaikella on rajansa ja määränsä. Kertautuminen ei täten voi jatkua loputtomiin.  Tulee siis vaihe jossa toistuminen ei ole mahdollista jolloin tähdetkin luhistuvat ja katoavat, tai räjähtävät leviten palasina, tomuna ja silmin havaitsemattomana materiaalina avaruuden tuuliin

Kuitenkaan se ei ole loppu vaan uuden alku. Se mikä ennen oli osa suurempaa kokonaisuutta aikanaan muodostaa uutta tai päätyy osaksi toista. Vaan se mitä oli ennen ei ole enää, koska aika on armoton ja peruuttamaton. Sitä ei voi estää, eikä välttää, sen vaikutus on tässä, ympärillä ja kaikkialla. Silti on olemassa tämä hetki, sen todellisuus, nykyisyys ja ennen kaikkea mahdollisuus sattumaan. Jossa olemassa oleva oikeanlainen materia ja aineeton vaikutus "säteily" yhdessä aikaansaavat

Elämän ihmeen.

(koriste kuva arkistosta, Revontulia yötaivaalla Karstulassa 17.3.2013)