Vanha äidinkielen kirjoitelma joka kuitenkin herättää ajatuksia nyky yhteiskunnasta.
Viimeksi muokattu 8.12.2005
Tarpeen tulkintaa lautapelissä
Kun tutkin Tarmo
Koiviston Mämmilä-kuvia, 1976-1988, joita aineisto materiaali sisältää.
Havaitsen niissä vastakkain asetteluja uuden ja vanhan välillä. Valitettavan
hyvin kuvista selviää kuinka vanha väistyy uusien linjauksien tieltä.
Eräässäkin kuvassa on vierekkäisillä tonteilla vanha omakotitalo ja moderni iso
kerrostalo joka tarvitsemaltaan pinta-alalta on yhtä suuri edellä mainitun
kanssa mutta asukas luvultaan moninkertainen. Tähänkö ollaan tultu, että
pyritään saamaan mahdollisimman suuri hyöty tontin neliöistä? Vai onko kyse
siitä, kuten itse asiaa tulkitsisin, että pyritään saamaan ihmiset asumaan
keskuksissa paremman palvelun ulottuville. Tämänkaltaista palvelua, jota
halutaan tarjota olisi tietenkin vesi ja sähkö. On myös muita mahdollisuuksia,
kuten se, että pyritään keskittämään potentiaalinen työvoima keskuksiin lähelle
toimipisteitä ja hyvien yhteyksien päähän tehtaista ja tuotantolaitoksista.
Siitä hyötyvät molemmat osapuolet tai niin ainakin voidaan ajatella. Mutta entä
ihmisten tavanomainen kaipuu maaseudun rauhaan. Se häiriintyy sillä ne
keskiluokan ihmiset jotka näissä kerrostaloissa asuvat ovat joutuneet
sopeutumaan tiiviiseen yhteisöön rakennuksessa jossa äänieristyksessä on usein
parantamisen varaa. Ja jonka sisäpiha on usein maalaisen mielestä
käsittämättömän pieni. Voivathan ihmiset tietenkin mennä ulkoilemaan
kaupungille, mutta on se elämä sielläkin oma elegantti yhteisönsä ja
täydellisestä rauhasta on turha edes uneksia. Tällöin siis ihmisen elinympäristöksi
jäävät talon seinien sisäpuolet. Talo onkin siis ihmiselle tavallaan pyhä
paikka jossa hän saa olla rauhassa. Siksi ihminen varmasti sisustaakin talon
mieleisekseen, ikävä kyllä sisustus on toteutettava talon kehyksien mukaan
jotta ristiriitoja ei syntyisi. Ja kun alamme tutkimaan talon suunnittelua,
ymmärrämme varmasti sen että sekin pohjautuu suunnittelijan ennakkokäsityksiin
talon tulevista asukkaista, herää siis mieleen kysymys millaisia me olemme?
Ajatellaan että
lähdemme tutkimaan taloja joita tunnemme ja sovelletaan hieman. Näen modernin
betonibunkkerin joka on koottu elementtilaatoista kasaamalla. Se voi näyttää
käytännössä ihan miltä tahansa sillä niin muokattavaa ainetta betoni ja teräs
yhdessä ovat. Jos olisin arkkitehti tai asunnon ostaja niin haluaisin varmasti
ulkonäöltä paljon. Ja aina tuloksen
olisi oltava hieman parempi kuin kilpailijan. Siispä tämä rakennus
näyttää hyvin koristellulta monikerroksiselta - ja korkealta meritähdeltä. Sen
seinät koostuvat pääosin lasista joka on niin eleganttia ja tärkeää. Kuten myös
valo ja valoisuus. Valo puolestaan on tärkeä elementti koska se tuo värejä
esiin ja kirkkautta arjen harmaaseen arkeen. Lattian pitää ehdottomasti olla
kiiltävää tummaa marmoria jotta se sopisi kokonaisuuteen. Mutta nämä ovat vain
esimerkkejä ja ajatuksia mitä minä arkkitehtinä tai talon ostajana haluaisin.
Ja toisekseen kuten mallitekstin tarkastelu kertoo niin myöskään minä en
ajatellut järkevästi arkkitehtinä. Vaan suunnittelu perustui omiin käsityksiin
minuudesta jotka taas perustuivat edelleen ympäristön vaikutuksiin. Ajattelen
nyt muuttavani tuonne meritähteen. rakennus on hieno ja lattiakin on upea mutta
kylmä ja tuo valo ei suinkaan lämmitä
asuntoa vaan heijastuu ympäriinsä vaaleista pinnoista. Toisekseen asunto on varmasti
täynnä hienostelu elementtejä kuten baaripöytä ja marmori, josta on itse
asiassa enemmän haittaa kuin hyötyä arjen muurahaiselle. Mutta koska taitava
arkkitehti suunnitteli sen niin en välitä näistä pienistä asioista sillä luotan
arkkitehtiini, joka on suunnitellut kuviteltuja tarpeitani vastaavan talon.
Olen tyytyväinen ymmärtämättä että omat vaateeni eivät toteudu.
Ja mikä pahinta
jotta pystyisin peittämään kärsimyksen pyrin sisustamaan talon mieleisekseni
jotta tuntisin oloani edes vähän kodikkaaksi. Sisustamalla teen siis oloni
onnelliseksi suojautumalla samalla onnellisuusmuurin taakse pois ja kauas niin
lähellä olevasta käytännön elämästä jossa olen vain isojen kihojen ja median
pelinappula. Pelissä jossa mielikuvia luomalla tehdään kansalle onnellisuus
käsite, jonka tyydyttääkseen he tekevät käsittämättömiä ratkaisuja elämässä,
hankkien tavaraa jota eivät todellisuudessa tarvitse. Ja joidenka elämää
ohjataan arvoilla ja käsitteillä luomalla heille tavoite/ -päämäärä normaalius.
Rakennettu ympäristö siis suunnitellaan siten että me automaattisesti
toimimalla normaaliuksen mukaan toteutamme suunnittelijoiden päämäärää.
